Kasvikunnalla tarkoitamme kaikkea planeetalla olevaa kasvivalikoimaa, joka tunnetaan myös kasvikuntana.
On arvioitu, että kuvattuja kasvilajeja on yli 300 000, ja kummallista kyllä, puolet niistä löytyy trooppisista ekosysteemeistä, koska ilmasto-olosuhteet ja auringon vaikutus suosivat tätä olosuhdetta.
Suuresta monimuotoisuudesta huolimatta useimmilla kasveilla on joitain samanlaisia ominaisuuksia: ne ovat pääosin vihreitä, suorittavat fotosynteesiä ja elävät lähes kokonaan maaperässä.
Rakenteeltaan kasveissa on kolme eri osaa: juuret, varret ja lehdet. Juuret muodostavat maanalaisen osan ja stabiloivat niitä maaperässä, ja niiden päätehtävänä on imeä vettä ja mineraaleja maasta. Varsi on kasvin olennainen osa ja sen kudokset varastoivat myös vettä ja ruokaa (on ruohomaisia ja puumaisia varsia). Mitä tulee lehtiin, siellä tapahtuu fotosynteesi (auringonvalon, veden ja hiilidioksidin assimilaatioprosessi, joista tulee niiden pääravinteet).
Kasvien luokittelu ja taksonomia
Tiedeyhteisö on luonut luokitusjärjestelmän, jonka avulla voidaan ymmärtää ja luetteloida kaikki planeetan kasvilajit.
Siten kasvikunta on jaettu ryhmiin, joita pienennetään asteittain riippuen kunkin ryhmän kasvien välisistä yhtäläisyyksistä.
Valtakunnan ensimmäinen taso tai jako on hylä (yhteensä kymmenen) ja jokainen niistä on jaettu vuorotellen luokkiin, jotka myös jaetaan alaryhmiin, sitten veljeskunta jaetaan jälleen suvuiksi ja jokainen suku sukuihin. Lopuksi suku on jaettu lajeihin.
Tämä luokittelujärjestelmä on kuin kaikkien kasvien sukupuu ja strukturoivana mallina se mahdollistaa kasvikunnan yksittäisten ja yleisten näkökohtien tuntemisen. Biologien ja kasvitieteilijöiden tiedon jakamiseksi on olennaista, että luokittelukriteerit ovat yhtenäisiä, ja ne tuotetaan taksonomian, aputieteen avulla, joka järjestää ja säätelee kaikkea luonnossa ja sen eri valtakunnissa esiintyvää. Mielenkiintoista on, että taksonomia on yksi harvoista tieteenaloista, joissa latinaa käytetään edelleen.
Taksonomian selittävänä järjestelmänä loi modernissa versiossaan ruotsalainen luonnontieteilijä Carl von Linnéo 1700-luvulla, joka uudisti täysin luonnon järjestyksenä toimineet käsitteet, jotka tulivat Aristoteleen teorioista 4. vuosisadalla eKr. C.
