Se tunnetaan myös nimellä uskonnonvapaus, ja sitä pidetään perusoikeutena. Se koostuu mahdollisuudesta valita minkä tahansa tyyppinen uskonnollinen vakaumus, sekä mahdollisuus olla valitsematta mitään ja julistaa itsensä ateistiksi tai agnostikkoksi.
Kyse on sen tunnustamisesta, että jokaista yksilöä tulee kunnioittaa hänen uskonnollisen vakaumuksensa ja käytäntönsä vuoksi. Tämä tarkoittaa, että ketään ei pitäisi pakottaa luopumaan uskomuksistaan tai joutua jonkinlaisen pakotuksen uhriksi tässä suhteessa.
Demokratia ja uskonnonvapaus
Demokratia sellaisena kuin me sen nykyään ymmärrämme, on suhteellisen tuore todellisuus, sillä sen lähimmät juuret ovat Ranskan vallankumouksessa vuonna 1789. Juuri tässä historiallisessa kontekstissa julistettiin Ihmisten ja kansalaisten oikeuksien julistus. Tämä teksti korostaa perusideaa, vapautta. Tässä mielessä vapaus ymmärretään mahdollisuutena tehdä kaikkea, mikä ei vahingoita muita.
On selvää, että tämä vapauden käsitys voidaan projisoida uskonnollisiin uskomuksiin.
Uskonnollisten ideoiden kunnioittamatta jättäminen merkitsisi sananvapauden vastustamista, joka on perustavanlaatuinen näkökohta kaikissa demokraattisissa poliittisissa järjestelmissä. On huomattava, että demokratia perustuu kaikkien yksilöiden tasa-arvoon ja rinnakkain moniarvoisuuden ja suvaitsevaisuuden ajatuksiin. Tässä mielessä ei olisi moniarvoisuutta tai suvaitsevaisuutta, jos uskonnollisia vakaumuksia ei voitaisi ilmaista julkisesti täydellä vapaudella.
Uskonnonvapaus on perusoikeus, joka ei ole vielä todellisuutta maailmanlaajuisesti
Vuoden 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, erityisesti artiklojen 18 ja 21 välissä, todetaan, että yksilön uskontoa on kunnioitettava niin yksityisellä kuin julkisellakin alalla. Samoin oikeus vaihtaa uskontoa tunnustetaan.
Inkvisitio vainosi vuosisatojen ajan kaikkia niitä, jotka harjoittivat katolisuutta vastustavia uskonnollisia vakaumuksiaan. Jokaista, joka uskoi oppeihin, joita kirkko ei tunnusta, ja ilmaisi ne yksityisesti tai julkisesti, pidettiin harhaoppisena ja hänet voitiin tuomita ja rangaista siitä (tavallinen harhaoppirangaistus oli ekskommunikaatio).
Pyhä toimisto eli inkvisitio aloitti matkansa Euroopassa keskiajalla ja saavutti lopulta Latinalaisen Amerikan
Jos otamme viitteeksi Meksikon historian, sitä leimaavat kirkon ja valtion kireät suhteet (Cristeron sota vuosina 1926-1929 on selkeä esimerkki uskonnon ja politiikan välisestä valtataistelusta).
Nykypäivän länsimaisissa demokratioissa uskonnonvapaus ei ole enää ongelma, koska kaikki perustuslakitekstit korostavat tarvetta kunnioittaa mitä tahansa uskonnollista oppia. Uskonnollisista syistä johtuva sorto on kuitenkin todellisuutta sellaisissa maissa kuin Pohjois-Korea, Pakistan, Somalia, Afganistan, Syyria tai Sudan.
On arvioitu, että yli 200 miljoonaa kristittyä vainotaan ympäri maailmaa.
Kuva: Fotolia - nikiteev
