Elävän olennon käsite on hyvin yleinen nimi, jota voidaan soveltaa mihin tahansa organismiin, jolla on jokin elämäntoiminto (lisääntyminen, ravinto tai energiankulutus).
Kun puhumme elävästä olennosta, tarkoitamme mitä tahansa kasveja tai eläimiä, mutta myös bakteereja (mutta ei viruksia, jotka eivät ruoki tai joilla ei ole muiden elävien olentojen toimintoja).
Biologian ja sen eri alojen rooli
Koko elämää tutkiva tiede on biologia, tietoa, joka on suuntautunut elämään liittyviin erilaisiin rakenteisiin: eläintieteeseen, kasvitieteeseen, etologiaan, lääketieteeseen, genetiikkaan ja pitkälle listalle tieteenaloja (joillakin on elämään liittyviä näkökohtia ja toisilla jotka eivät ole, kuten sosiobiologia). Joka tapauksessa ajatus elävistä olennoista on ristiriidassa elottomien olentojen, kuten valon, ilman, veden tai mineraalien, ajatuksen kanssa.
Aristoteles ja ensimmäinen viittaus
Ajatus elossa olemisesta käsitteenä, joka selittää osan luonnosta, oli käytössä jo antiikissa ja erityisesti se oli Aristoteles IV vuosisadalla eKr. C, joka teki elävien olentojen ensimmäisen luokituksen keskittyen erityisesti eläimiin (hän jakoi ne verellisiin ja ilman).
Linnaeus loi uudet perustat, jotka tunnemme nykyään
Niiden luokittelu oli voimassa 1700-luvulle jKr asti, jolloin ruotsalainen luonnontieteilijä Linnaeus otti käyttöön yksityiskohtaisemman luokitusjärjestelmän, joka perustui kunkin lajin eri yksilöiden rakenteellisiin samankaltaisuuksiin. Jokainen elävien olentojen ryhmä järjestettiin joidenkin elementtien, taksonien, mukaan, jotka jakavat jokaisen olennon yleisen ryhmittelyn mukaan: laji, suvu, suku, järjestys ja luokka.
Jotkut tieteenalat tutkivat eläviä olentoja yleisestä näkökulmasta, toisin sanoen analysoimalla, kuinka ne liittyvät toisiinsa ja vuorostaan tiettyyn ympäristöön (biodiversiteetti tai ekologia ovat kaksi tieteenalaa, jotka analysoivat tämäntyyppistä yhteyttä) .
Elävien olentojen tärkeimmät ominaisuudet
Hyvin yleisellä tasolla voitaisiin puhua sarjasta yhteisiä piirteitä eri elävien olentojen välillä: jokainen niistä syntyy toisesta olentosta, ne kasvavat ja kehittyvät kuolemaansa asti ja niillä on sarja perustarpeita (ruoka, energia, valo, vesi jne). Toisaalta elävät olennot elävät tietyssä ympäristössä ja sopeutuvat siihen sarjan ravintoketjujen kautta, jotka liittyvät toisiinsa.
Eloonjääneiden lajien monimuotoisuus on kehittynyt luonnonvalinnan mekanismien kautta. Näitä mekanismeja kuvaili luonnontieteilijä Charles Darwin, joka puhui ympäristöön sopeutumisesta ja selviytymistaistelusta kahtena avaintekijänä eri lajien kehityksessä.