Tavallisessa kielessä tärkeintä on, että kommunikointi on tehokasta, eli että puhujat ymmärtävät toisiaan. Joissakin yhteyksissä ihmiset käyttävät epätavallisia sanoja. Ne ovat viljeltyjä sanoja. Ne ovat termejä, jotka erottuvat rajoitetusta käytöstä. Ne ovat tyypillisiä oppineille ihmisille ja akateemisille ja pitkälle erikoistuneille aloille.
Päivittäisessä ja jokapäiväisessä kommunikaatiossa ei ole välttämätöntä käyttää viljeltyjä sanoja (kutsutaan myös kultisteiksi). Jos joku tekee sen perusteettomasti, häntä voidaan pitää pedanttisena ihmisenä, eli hänellä on ylimielinen, ei kovin läheinen ja elitistinen asenne.
Ei ole olemassa mitään nyrkkisääntöä siitä, milloin käyttää viljeltyjä sanoja ja milloin ei. Sen oikea käyttö riippuu kaiuttimien tilanteesta. Akateemisessa teossa (esim. väitöskirjan esittelyssä) on välttämätöntä käyttää kulttismia, koska spesifinen tieto edellyttää erikoisterminologiaa, joka on harvinaista jokapäiväisessä elämässä. Ammatillisella alalla käytetään myös viljeltyjä sanoja, koska tietoja selitettäessä on välitettävä tiukkuutta ja tarkkuutta. Näin tapahtuu usein lääketieteessä, jossa kunkin alan asiantuntijoiden on käytettävä erittäin teknistä sanastoa, eivätkä potilaat tunne sitä. Tästä syystä kun menemme lääkärin vastaanotolle, pyydämme häntä selittämään terveysongelmamme yksinkertaisella tavalla.
Sama ajatus voidaan ilmaista monella tapaa. Yksinkertaisella tavalla, selkein sanoin, jotka valtaosa ymmärtää, tai päinvastoin, sivistyneillä sanoilla. Jälkimmäisessä tapauksessa puhujalla voi olla ongelma, jos hänen keskustelukumppaninsa ei tiedä kultismien merkitystä. Näiden epämukavien tilanteiden välttämiseksi on kätevää rajoittaa sivistyneet sanat hyvin erityisiin tilanteisiin.
Toinen kultismien erityispiirteistä on, että joskus on epäselvyyttä siitä, ovatko ne todella vai eivät. Joku voi sanoa, että sana on sivistynyt (esimerkiksi adjektiivi vedettynä), vaikka todellisuudessa se tuntuu hänestä oudolta, koska siinä on vähän sanastoa.
On termejä, joita voidaan pitää viljellyinä: tremebundo (pelottava), mieto (vähän suloinen), uberrimo (jota on paljon) tai epiteetti (adjektiivi). Toinen ilmeinen kultismitapaus on latinismien käyttö: alter ego, cogito, culmen tai desideratum. Näitä sanoja ei tule käyttää usein, ellei asiayhteys oikeuta sitä (esimerkiksi latinan opettajien kokous).
