Epiteetti on adjektiivin muoto, erityisesti se on selittävä adjektiivi. Kuten kaikki muutkin adjektiivit, epiteetit ovat sukupuolen ja lukumäärän suhteen yhtäpitäviä niiden mukana tulevien substantiivien kanssa. Toisaalta nämä selittävät adjektiivit ilmaisevat substantiiville jo tyypillisen ominaisuuden, eli epiteetti antaa tietoa jostakin, joka sisältyy jo substantiivin ideaan. Epiteettien tehtävänä on lisätä substantiiviin tunnekomponentti siten, että ne korostavat sen merkitystä. Epiteetit ovat yleensä osa runollista kieltä. Selittävä adjektiivi on välttämätön viestintäelementti, koska se ei muuta substantiivin merkitystä ja yksinkertaisesti täydentää ja alleviivaa sitä.
Sanan etymologiaa silmällä pitäen epiteetti tulee kreikasta, erityisesti sanasta epitheton, joka tarkoittaa lisättyä tai lisättyä.
Konkreettisia esimerkkejä lauseista, joissa on epiteetit
Lauseessa "kylmä talvi lumi" sana kylmä on epiteetti, koska tämä adjektiivi ei kerro lumesta, koska se on aina kylmää.
Lauseessa "Muistan lapsuuteni makean hunajan" adjektiivi makea on myös epiteetti, koska hunaja on jo välttämättä makeaa. Toisaalta, jos hän sanoisi "saimme makean tappion", makea ei olisi epiteetti, koska tappion ei tarvitse olla makea (se voi olla katkeraa, surullista, tuskallista jne.).
Lauseesta "taivaan voimakas sininen" voimme nähdä, että sininen on epiteetti, mutta tässä tapauksessa adjektiivi sininen antaa tietoa taivaasta, koska taivas ei aina ole samanvärinen (yleensä se on sininen, mutta variaatioita on hyvin erilaisia kromaattisia).
Epiteettien käyttö runollisessa kielessä
Runoudella on oma kielensä ja suuremman luovan voiman saavuttamiseksi runoilijat turvautuvat ns. puhehahmoihin. Yksi niistä on epiteetti. Kirjallisesta näkökulmasta katsottuna epiteetti on kasautumishahmo, koska sen tarkoituksena on lisätä kuvatun merkitystä.
Jos runoilija säkeessä viittaa valkoiseen liljaan, vihreisiin niittyihin, kylmään jäähän tai orjantappuraisiin sipuliin, olemme ennen konkreettisia esimerkkejä epiteeteistä. Voidaan sanoa, että tämä adjektiivimuoto on lähes yksinomaan runoudessa, aivan kuten se tapahtuu muillekin puhehahmoille. Käytämme kuitenkin toisinaan runon ulkopuolisia epiteettejä, kuten kun sanomme "hirveä tappelu" tai kun viittaamme joihinkin historiallisiin hahmoihin, joilla on yksittäinen ominaisuus, joka määrittelee heidät (Alejando Magno, Alfonso X el sabio tai Felipe the kaunis ).
Kuva: iStock - SrdjanPav
