Uskomus on se, mitä uskomme uskollisesti tai se voi olla myös mielipide, joka jollakulla on suhteessa johonkin tai johonkin. Nämä ovat kaksi käyttötapaa, jotka omistamme tämän käsitteen kielessämme.
Se, mitä uskomme asioihin, syntyy yleensä elämässä hankitusta kokemuksesta ja se saa meidät sitten uskomaan, että se on tämän tai tuon tuottamaa tai että se on sellaisen toiminnan tulos. Mutta myös se, mitä päätämme uskoa jostain tai jostakin, voi määräytyä läheiseltä mallilta saamamme vaikutuksen perusteella.
Eli jos äitimme kertoo meille koko ajan, kun olemme lapsia, että tappelu ei koskaan johda mihinkään ja että meidän on päinvastoin nojauduttava vuoropuheluun asioiden ratkaisemiseksi, niin meillä on taipumus uskoa, että ongelmat ratkaistaan vain puhua, muuttuen rautaiseksi uskoksi. Näin monta kertaa syntyy uskomuksia, jotka muuttuvat tuhoutumattomiksi läpi elämän.
Toisaalta on myös tavallista, että uskomme asioihin, jotka meistä kuulostavat johdonmukaisilta tai jotka noudattavat logiikkaa, päinvastoin, emme usko sellaisiin, jotka näyttävät absurdilta tai joilla ei ole tervettä järkeä. Eli jos joku, vaikka kuinka paljon luotamme häneen, kertoo meille, että lehmä on pudonnut taivaasta, emme varmasti usko häntä, koska hän ei kerro meille jotain loogista, lehmä ei voi pudota vain siksi, yhtäkkiä taivaalta, ei koskaan.
Yleisesti ottaen siis uskomuksella tarkoitetaan varmuutta siitä, että henkilöllä on tietystä asiasta. Mutta myös usko on se, mihin uskot palavasti, ideologia, uskonnollinen oppi, persoonallisuus, mm..
Usko on jotain mielemme luomaa, yleisesti uskoon perustuvaa mallia, josta tulee sitten tulkinnan kautta konkreettisen tai abstraktin tosiasian kognitiivinen sisältö, joka ei esitä absoluuttista osoitusta eikä sitä edes näytetä. vaatii rationaalisen perustan sen selittämiseen, mutta jopa tässä tarkastuksen puutteen tilanteessa sillä on vakavat ja tietyt mahdollisuudet viitata totuuteen.
Kollektiiviset uskomukset
Historiallisesti yksilöt ovat kokoontuneet ja ryhmittyneet uskomusten joukon ympärille, usein idealisoineet niitä, jakaneet ne ja muodostaneet siten kulttuurisen ja sosiaalisen kehyksen, joka tunnistaa heidät ja painaa heihin identiteetin. Kun uskomukset yleistetään, ne vahvistavat niin sanotun dogman ja määrittelevät siten moraalin, joka on välttämätön voidakseen kuulua tai olla kuulumatta siihen ryhmään, joka puolustaa tiettyä uskomustyyppiä.
On selvää, että jos henkilö ei osoita samoja uskomuksia kuin ryhmä, johon hän kuuluu tai haluaa kuulua, hän joutuu varmasti useaan otteeseen tämän vuoksi syrjityksi, jolloin hän ei saa ilmaista mielipiteitä tai häntä ei hyväksytä suoraan liittyä kyseiseen ryhmään, koska katsotaan, että hän ei pysty puolustamaan enemmistön olettamaan uskomuksia.
Lähde tai se, mikä synnyttää uskomuksen, voi esiintyä kahdella tavalla, ulkoinen, kun alkuperä on ihmisten antamia selityksiä ymmärtääkseen tiettyjä ilmiöitä tai sisäisiä, kun ne johtuvat henkilön omasta vakaumuksesta ja ajattelusta.
Uskomustyypit
Vaikka seuraava erottelu ei ole muodollinen, voimme löytää kolmenlaisia uskomuksia: mielipiteitä, ideologioita ja uskonnollisia.
Ensimmäiset ovat rationaalisten kriteerien alaisia, jotka oikeuttavat heidän totuutensa tai eivät, jälkimmäiset perustuvat pääasiassa niitä tukevan yhteiskuntaryhmän identiteetin rakenteeseen ja jälkimmäiset uskonnolliset, joiden perusta on maailman ulkopuolella. kognitiivinen ja oma kokemus ja jotka johtuvat jumalallisesta ilmoituksesta tai pyhästä auktoriteetista.
Voidaan myös puhua suljetuista tai avoimista uskomuksista, suljetuista uskomuksista, joihin kuuluu poliittisia, uskonnollisia, esoteerisia, myyttejä, legendoja ja taikauskoa, ne sallivat keskustelun tai vastakkainasettelun vain tietylle ihmisluokalle, joka on valittu auktoriteetin, affiniteetin ja avoimien uskomusten perusteella. ., kuten tieteellinen, pseudotieteellinen, historiallinen, salaliitto, he sallivat keskustelun keneltä tahansa, joka noudattaa ehdotettua loogista analyysimallia.
