Toivo määritellään yhdeksi positiivisimmista ja rakentavimmista tunteista, jonka ihminen voi kokea. Toivo on se tunne, joka saa ihmisen rakentamaan parannus- tai hyvinvointitilannetta kohti läheistä tai kaukaista tulevaisuutta. Toisin sanoen henkilöllä on täydellinen luottamus tässä suhteessa siihen, että se, mitä hän odottaa, tapahtuu tai tapahtuu. Jotta tällainen tunne olisi läsnä, henkilöllä on oltava optimistinen asenne, jolloin hänestä tulee toivoa paremmasta, jostakin, jota päinvastoin on erittäin vaikea tuntea masennuksen, ahdistuksen tai ahdistuksen yhteydessä.
Toisin kuin optimismi, toivo on eräänlainen tunne, joka yleensä syntyy tietyissä ja tietyissä tilanteissa, kun taas optimismi on pikemminkin jatkuvaa asennetta siihen, miten tapahtumat etenevät elämässä. Toivo voi ilmaantua ja kadota olosuhteiden mukaan, ja vaikka pidämmekin toiveikkaana tietyn ongelman ratkaisemisessa, emme ehkä tunne samoin olosuhteiden muuttuessa. Toivoa kuvataan silloin mielentilaksi eikä asenteeksi elämään, vaikka molemmat asiat (toivo ja optimismi) voivat täydentää toisiaan.
Uskonnollisesta näkökulmasta toivo ei ole vain mielentila, vaan se on myös yksi niistä kolme katolisen uskonnon esittämää teologista hyvettä, jotka yhdessä uskon ja rakkauden tai rakkauden kanssa Jumala on antanut ihmiselle, joten tämä on hänen heijastuksensa maan päällä. Tässä toivo lakkaa olemasta fyysinen ilon tai tyytyväisyyden tunne muuttaakseen itsensä armoksi, joka meidän kaikkien on tunnustettava sydämessämme ja asetettava paremman huomisen rakentamisen palvelukseen.
Yksi historian tärkeimmät katoliset teologit ja filosofit, Pyhä Tuomas Akvinolainen Hän on määritellyt sen hyveeksi, joka altistaa ja mahdollistaa luotettavan yksilön, ja silloin hänellä on täysi varmuus siitä, että hän pystyy saavuttamaan iankaikkisen elämän, jonka Jumala on hänelle luvannut.
On myös syytä huomata, että nämä kolme teologista hyvettä yhdessä päähyveiden kanssa malttia, oikeudenmukaisuutta, rohkeutta ja varovaisuutta ne muodostavat ykseyden, joka ihanteellisesti määrittelee kristityn ihmisen.
Tässä mielessä toivon toinen puoli on epätoivo mikä ei tarkoita vain toivon puuttumista, vaan myös vihan ja raivoa, eli toivoa ei ole ja tilaa seuraa viha.
Toivoa voidaan lähestyä myös epätodellisesta tai fantasiasta. Tämä tapahtuu, kun olemme sellaisten ihmisten läsnä ollessa, joilla on korkea valheellinen toivo hallita jokapäiväistä elämäänsä. Näille väärille toiveille on usein ominaista todellisuuden puute tai soveltumattomuus arkielämään, mikä voi helposti saada ihmisen kärsimään kaikenlaisista pettymyksistä, yllätyksistä ja pettymyksistä. On myös yksilöitä, jotka laukaisevat muissa teoillaan ja käyttäytymisellään vääriä toiveita, jotka tietysti, kun he löytävät itsensä, upottavat heihin luottaneen henkilön pettymyksen tilaan.
Sillä välin voimme löytää toivon käsitteen yhdistävän toisen tärkeän kielemme käsitteen ja jolla on laajaa käyttöä, kuten Elinajanodote.
Tätä kutsutaan nimellä keskimääräinen vuosiluku, jonka koko väestö elää tietyn ajanjakson aikana. On syytä huomata, että ero tehdään sukupuolen mukaan, eli sukupuolet, naiset ja miehet, mitataan erikseen, jotta tietysti saadaan tarkkoja tietoja kunkin sukupuolen elämien vuosien lukumäärän perusteella.
Elinajanodotteeseen vaikuttavat myös mm harjoitettava hygienia, terveydenhuollon laatu, sodat, muiden joukossa.
Vuonna 2010 tehty mittaus osoitti, että elinajanodote on 69 ja 64 vuoden välillä, vaikka se vaihtelee yleensä oleellisesti riippuen havaittavasta paikasta planeetalla, koska esim. Pohjois-Amerikka ja Eurooppa ovat lähes 73 vuotta vanhat ja Afrikan mantereella vain 55 vuotta.
Ja Esperanza on myös a naissukupuolta vastaava oikea substantiivi. Se on latinalaista alkuperää ja tarkoittaa juuri toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
