Termi seinämaalaus viittaa kuvaan, joka käyttää seinää tai seinää itsensä tukena. Muodollisemmista näkökohdista huolimatta seinämaalaus on ollut yksi taidehistorian laajimmin levinneimpiä tukia ja tiiliä tai kiveä, joista tuet voidaan valmistaa..
Seinämaalauksen ensimmäiset esihistoriat löytyvät esihistoriallisista ajoista, esimerkiksi paleoliittisen aikakauden luolissa kallioseinille tehdyt luolamaalaukset. Noihin aikoihin yleisin oli luonnollisten pigmenttien käyttö sideaineiden, kuten hartsin, kanssa. Seinien maalaus oli silloin vallitsevaa tällä ja roomalaisella aikakaudella, mutta esimerkiksi goottilaiseksi kutsutulla aikakaudella se väheni, koska seinät korvattiin lasimaalauksella, mutta se palasi renessanssilla voimalla taiteilijan tekemillä freskoilla. Rafael Vatikaanin huoneissa ja upea taideteos, jonka Michelangelo Buonarroti teki Seistinen kappelissa ja jota esimerkiksi koko ohikulkeva maailma ihailee tänäkin päivänä.
Tämän tyyppisen maalauksen pääpiirteeksi voidaan mainita se, että sen tulee sisältää aina jonkinlainen tarina, eli seinämaalauksessa, joka tunnetaan yleisesti myös still-elokuvana, tapahtuu toimia ja tilanteita.
Kuvan monumentaalisuus ja siihen liittyvä monikulmaisuus, joka mahdollistaa seinän tasaisen tilan rikkomisen, ovat toinen sen merkittävimmistä ominaisuuksista.
Lukuun ottamatta esihistoriallisia aikoja, mikä tehtiin, seinämaalausta ei yleensä maalata suoraan seinälle, vaan ohuelle välikerrokselle, kun taas seinämaalauksen käyttämä tekniikka on par excellence freskon tekniikka, tässä tapauksessa maalaus sijoitetaan. seinän kipsissä vielä tuoreena.
Toisaalta, vaikka tätä tilannetta lähimpänä olevaa taidetta löytyykin, seinämaalauksia ei välttämättä tarvitse maalata, vaan ne voidaan tehdä esimerkiksi mosaiikilla tai keramiikkaa.
Joan Miró, Gaudí ja Josep Maria Seprt ovat esimerkkejä mosaiikkimaalauksista.
