Keskiajalla feodalismina tunnettu sosioekonominen järjestelmä kehittyi suuressa osassa Länsi-Eurooppaa. Sen kokoonpanon perusyksikkö oli siis lääninvalta: osa maata, josta sosiaaliset ja valtasuhteet järjestyivät ja perustettiin kahden epätasapainossa olevan osapuolen (aatelisten tai yhteiskunnan ylempien sektoreiden ja talonpoikien tai massatyöläisten) välille.
Luunto koostui aina aatelisen omistuksessa olevasta osasta maata, joka annettiin talonpojalle, päivätyöläiselle tai palvelijalle tehtäväksi. Tämä toimitus ei kuitenkaan ollut ilmaista, ja siksi jokaisen, jolla oli mahdollisuus päästä maahan työskennelläkseen, oli palautettava palvelus omistajalleen toimittamalla osa sadosta, henkilökohtaisista palveluista tai avusta osana aatelisen henkilökohtaista armeijaa sodan sattuessa. Tämä riippuvuussuhde yhden osapuolen ja toisen välillä tunnetaan vasalliksi, koska aatelisen vallan alle joutunutta henkilöä kutsuttiin vasalliksi.
Valtakunnalla tunnettu tila saattoi olla hyvinkin vaihteleva tapauskohtaisesti, eli sillä ei ollut vakiintunutta kokoa, vaan lääninhallitukselle ominaista oli omavaraisuuden mahdollisuus. Jokaisella maa-alueella tulisi olla mahdollista suorittaa erilaisia asukkaiden sisäistä kulutusta palvelevia maataloustehtäviä, mikä tilanne syveni erityisesti keskiajalla tapahtuneen kaupallisen toiminnan lopettamisen jälkeen. Lauta voi myös liittyä läheisesti villiin luontoon, kuten metsiin, jokiin tai puroihin, kivihiilen tai polttopuun lähteisiin ja muihin tuotantoon ja kulutukseen käytettäviin luonnonvaroihin.
Normaalisti aatelinen, joka luovutti läänitykset vasalleilleen, piti aina suuremman tai pienemmän osan kokonaismaistaan henkilökohtaiseen käyttöön. Näitä maita työskentelivät maaorjat, ja kaikki niistä syntynyt tuotanto oli luovutettava feodaalille tai aateliselle.
