Termi retoriikka tunnetaan tieteenalalle, joka tutkii ja systematisoi menetelmiä ja tekniikoita kielen käyttöön saavuttaakseen vakuuttavan tai esteettisen tarkoituksen, joka lisätään kommunikatiiviseen tarkoitukseen. Retoriikkaa pidetään poikkisuuntaisena tieteenalana, koska sitä käyttävät useat alat, kuten journalismi, valtiotiede, mainonta ja kirjallisuus.
Retoriikan juuret juontavat juurensa klassiseen Kreikkaan, jossa siitä tuli par excellence -tekniikka, kun tuli tarve ilmaista itseään riittävällä ja oikealla tavalla vastaanottajan vakuuttamisen saavuttamiseksi..
Suullinen tai kirjallinen puhe edellä mainitsemien estetiikan ja suostuttelun tavoitteiden tehokkaan saavuttamiseksi edellyttää viiden toisiinsa liittyvän elementin tarkkailua ja läsnäoloa. Inventio, dispositio ja elocutio, jotka tekevät kielellisen rakenteen, jota sen on noudatettava, sekä muistin ja actio, ehdottoman välttämättömiä suullisen esityksen aikana suurelle yleisölle.
Keksintö olettaa, että puhuja löytää mielessään ja kokee ne parhaat ideat, teemat ja ehdotukset, jotka sopivat hänen esitykseensä ja jotka selvästi kiinnostavat yleisön keskiarvoa, jolle hänen puheensa suunnataan. Kun keksinnöstä on tullut totta, tulee peliin laite, joka ei viittaa enempää eikä vähempään kuin kaikkien keksinnössä syntyneiden ideoiden, teemojen organisoimiseen huolellisesti jäsennellyksi kokonaisuudeksi.
Diskurssi voi koostua kahdesta osasta tai kolmesta osasta, joista ensimmäisessä tapauksessa kaksi osaa ylläpitävät vastavuoroista jännitystä kokonaisuutena ja toisessa, yleisimmässä tapauksessa, se olettaa lineaarista kehitystä, jossa on alku, keskikohta ja loppu. exordium on ensimmäinen osa, jolla se pyrkii vangitsemaan yleisön huomion, jatkaen kerrontaa, jolla puhuja esittelee väitöskirjansa ja puheen motiivin, sitten argumentaatio esittää argumentit ja lopuksi peroraatio, joka olettaa lajillinen yhteenveto kaikesta sanotusta, johon lisätään yleisön mielipide.
Sillä välin puheen tyyli, jolla on tietysti paljon tekemistä sen menestyksen kanssa, on välttämätön sille, jota kutsuimme edellä nimellä elocutio ja lopulta sävellys, se on elementti, jonka avulla voimme analysoida parhaan tavan rakentaa foniikkaa ja syntaktisesti puhetta.
Ja kuten myös huomautimme, puheen suullinen esittäminen edellyttää toisaalta kahden tason, muistin, riittävää hallintaa, mikä mahdollistaa sen muistamisen esimerkiksi muistosäännösten ja toinen, actio, joka liittyy puheen sisällön mukaisiin eleisiin ja äänen modulaatioon. Jos kyseessä on esimerkiksi aihe, joka liittyy yhteisen hyvän uhkaan, se vaatii puhujalta eleitä ja intonaatiota, joka ilmaisee turvallisuutta, tietoa ja kykyä ratkaista ongelma.
