Prosodia on kieliopin osa, joka keskittyy sanojen oikeaan ääntämiseen. Tällä tieteenalalla tutkitaan suullisen viestinnän foneettisia piirteitä. Mitä tulee termiin, se tulee kreikkalaisesta prosoidiasta ja muodostuu etuliitteestä pro, joka tarkoittaa lähellä, ja juuresta oide, joka tarkoittaa laulua.
Prosodian yleiset näkökohdat
Kun puhumme, käytämme tiettyä intonaatiota ja tästä intonaatiosta tulee melodinen käyrä. Tämä näkökohta on tärkeä kommunikaatiolle, koska intonaatiolla ilmaisemme tunteita ja tunnelmia.
Prosodia liittyy suoraan rytmiin, jonka määräämme sanoillemme. Tässä mielessä viestin rytmin on oltava syntaksin mukainen.
Ihmisääni ja sen oikea käsittely ovat ratkaisevia oikean kommunikoinnin kannalta. Siten puhuessamme ääni välittää tuntemuksia keskustelukumppanillemme. Toisaalta ääni on osa henkilökohtaista kuvaa.
Tekniseltä kannalta katsottuna prosodiaharjoituksia tehdään eri tarkoituksiin
1) puhua oikeaan tahtiin, ei liian hitaasti eikä kiireessä,
2) harjoittaa hyvää ääntä ja intonaatiota,
3) korjata tiettyjä ääntämisvirheitä tai
4) parantaa kommunikaatiota tietyissä toimissa tai ammateissa (opettajat, juontajat, luennoitsijat, näyttelijät, laulajat jne.).
Ihmisillä, joilla on vakavia kuulovaikeuksia
Ihmisten, joilla on vakavia kuuloongelmia, erityisesti lasten, on suoritettava prosodiaharjoituksia parantaakseen viestintää. Asiasta huolehtivat ammattilaiset puheterapeutit, jotka intonaatio-, rekisteröinti- ja ääniharjoituksilla yrittävät parantaa sanojen oikeaa ääntämistä.
Klassisessa maailmassa
Prosodian etymologia viittaa perustavanlaatuiseen aspektiin, kielen musikaalisuuteen. Kreikkalaiset ja roomalaiset arvostivat tätä näkökohtaa suuresti, koska heidän mielestään suullinen viestintä oli tehokasta, jos siihen sisältyi tietty musikaalisuus. Tässä mielessä puhujien (filosofien, poliitikkojen tai näyttelijöiden) oli puhuttava tietyllä äänensävyllä.
Tästä syystä prosodisissa tekniikoissa tutkittiin korostusta, sanojen oikeinkirjoitusta ja ääntämistä.
Kielen musiikillinen ulottuvuus
Kun kieli opitaan, morfologinen ja syntaktinen tieto assimiloidaan. Kielen ymmärtämiseksi oikein on kuitenkin osattava tulkita sen musikaalisuutta. Toisin sanoen puhuminen ei ole pelkkää sanaa, joka artikuloituu äänten muodossa, vaan se sisältää myös melodisen ulottuvuuden, joka syntyy kielen prosodisista aspekteista.
Kuvat: Fotolia - Serhiy Kobyakov / xixinxing
