Renessanssin filosofia on asetettava 1500- ja 1700-luvun historiallisiin koordinaatteihin Euroopassa. Renessanssin filosofia on ymmärrettävä siirtymävaiheena keskiajan ja nykyajan välillä.
Renessanssin henkinen konteksti
On olemassa useita tapahtumia, jotka mahdollistavat renessanssin filosofian kontekstualisoinnin. Ensinnäkin humanistinen virtaus kannustaa klassisen kreikkalaisen kulttuurin elpymiseen (termi renessanssi viittaa nimenomaan uuteen älylliseen loistoon, joka on saanut inspiraationsa Kreikan klassisen ajanjakson klassisista kulttuurin ja tieteen teoksista).
Toisaalta protestanttinen uskonpuhdistus olettaa uskonnollisen voiman pirstoutumista. Samalla ei saa unohtaa, että uuden maailman löytäminen loi toisenlaisen kuvan todellisuudesta ja tarpeesta kohdata uusia haasteita (esimerkiksi navigoinnin alalla). Porvariston ilmaantuminen uutena yhteiskuntaluokkana merkitsi myös kulttuuristen lähestymistapojen uudistumista. Ja kaiken tämän mukana on uusi teknologinen työkalu, painokone.
Renessanssin filosofian pääpiirteet
Renessanssin klassikkojen palaamisessa on kaksi näkökohtaa: vuosisatoja unohdettujen tekstien kääntäminen ja kreikkalaisen tieteen elpyminen (erityisesti Arkhimedesen, Pythagoraan ja Eukleideen panokset). Tämä klassisen maailman uudestisyntyminen ylitti kiinnostuksen kulttuuriin ja tieteeseen, sillä renessanssin filosofit yrittivät luoda järjestystä, joka perustui ihmiseen keskeisenä akselina (antroposentrismi) vastakohtana keskiaikaiselle teosentrismille.
Renessanssin filosofit ja humanistit ymmärtävät, että ihminen on luonnostaan hyvä, näkemys, joka on ristiriidassa kristinuskon alkuperäisen syntikäsityksen kanssa.
Jumalan hahmoa ei enää nähdä kaiken todellisuuden akselina, vaan uusia lähestymistapoja syntyy. Tässä mielessä Giordano Bruno puolusti panteismia, joka perustuu universumin äärettömyyteen, ja Nicolás de Cusa uskalsi kyseenalaistaa mahdollisuuden tuntea Jumalan luonto.
Renessanssin filosofit suhtautuvat kriittisesti keskiaikaisiin älyllisiin dogmeihin, erityisesti aristotelismiin, joka läpäisi kaiken tieteellisen tiedon.
Kopernikuksen kannattama heliosentrinen maailmankaikkeuden näkemys ja Francis Baconin kannattama uusi tieteellinen menetelmä ovat kaksi olennaista kysymystä renessanssin paradigmassa.
Renessanssin ihanteet tasoittivat tietä nykyajan filosofialle, jossa inhimillinen järki tulee riippumattomaksi uskosta ja tiede artikuloituu sellaisena kuin sen nykyään ymmärrämme.
Valokuvat: iStock - Craig McCausland / lcodacci
