Kirjallisuutta ja sen historiaa tutkitaan eri näkökulmista. On tavallista esittää kirjailijoita tietyn genren sisällä: kerronta, runoutta, teatteria. Kirjallisuutta tutkitaan myös aikojen tai ajanjaksojen mukaan (espanjalainen kultakausi, espanjalais-amerikkalainen nousukausi jne.). Toinen vaihtoehto on kirjallisuuden tuntemus kirjallisuuden liikkeiden analyysin kautta.
Kirjallisuusliike koostuu nykyajan kirjailijoista, joilla on yhteisiä huolenaiheita (teemat, tyyli, ideat ...). Termi kirjallinen liike yhdistetään usein niin kutsuttuihin ismeihin. Ismo on suffiksi, joka tarkoittaa oppia tai suuntausta ja jota käytetään taiteen alalla. Kirjallisuudessa on monia ismejä: surrealismi, realismi, naturalismi, dadaismi jne.
Sekä ajatus kirjallisesta liikkeestä että käsitys ismistä oppina toimivat synonyymeinä. Kirjallisella liikkeellä on erityinen nimi (liitteellä ism tai ilman), kun kirjailijoiden ryhmä jakaa saman aikakauden ja sarjan huolenaiheita. Hyvä esimerkki on romanttisuus. Se syntyi reaktiona realismille, kun joukko kirjailijoita alkoi hylätä realismin huolenaiheita ja ideoita ja omaksui uuden hengen; uusilla teemoilla, luovemmalla tyylillä ja ihanteilla toisella ulottuvuudella.
Samalla kirjallisella liikkeellä voi olla vastineensa muissa taiteissa. Näin oli myös romantiikan kohdalla, joka ilmeni maalauksessa tai musiikissa. Tällä tavalla romanttisuus ilmaisi ajan tunteen ja tämä ilmaisu ylitti tietyn taiteellisen ilmentymän.
Kirjallisen liikkeen idea on hyödyllinen kirjallisten teosten tilaamisessa ja ymmärtämisessä. Se on luokitusjärjestelmä, jonka avulla kirjailijoita voidaan ymmärtää kulttuurikontekstissa. Luokitteluissa on tiettyjä ongelmia niiden tulkinnassa. Ongelmat ilmenevät, kun kirjallisuuden kriitikot ja tutkijat ajattelevat, että kirjallisella liikkeellä on uusi suuntaus (puhumme modernismista ja postmodernismista, realismista ja uusrealismista). Asiantuntijoiden tekninen keskustelu on tyypillistä intellektuelleille ja akateemisille piireille, eikä se yleensä kiinnosta suurta yleisöä.
Kirjallisen liikkeen käsite merkitsee ilmeistä todellisuutta. Että jokainen kirjoittaja kuuluu omaan aikaansa ja siinä on yhteisiä arvoja ja kiinnostuksen kohteita, joten on luonnollista, että on olemassa yhteinen ilmaisusuunta. Tämä ei tarkoita, että kaikki kirjallinen ilmaisu olisi liikkeen sisällä, sillä on olemassa tekijöitä, jotka ovat kiinnittyneet johonkin ismiin, suuntaukseen tai liikkeeseen.
